Sateenkaariportaat By Hanna Weselius

Hanna Weselius ↠ 5 Read & Download

On kirjoja, joita vetävät henkilöhahmot ja kirjoja, joiden vetohommista vastaa juoni tai tarina. Sitten on niitä, kuten Hanna Weseliuksen Sateenkaariportaat, joiden leiskuvana juhtana toimii kieli, joka värisee kuin kymmenen päällekkäistä lammen pintaa.

Sateenkaariportaiden mottona on Metro-tyttöjen 1950-luvulla tunnetuksi tekemä Egon-tango. Sen lyriikoita ja teoksen päähenkilön Egonin välisiä peilipintoja voi jokainen sovitella yhteen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Egon on töissä yliopistolla ja hänen elämänsä on aika tylsää. Hän on niitä, joita kadulla kulkiessa ei tule panneeksi merkille. Hän käy tunnollisesti kylässä Vuosaaressa asuvan vanhan äitinsä luona ja poikakin hänellä on. 

Elämä virtaa, Egon ei. Alkoholijuomat sen sijaan virtaavat usein hänen kurkustaan alas.



”Siinä hän nyt itkee, sellainen hän on, Egon, humalainen bambi, hakatun satumetsän viimeinen asukas.”

Sateenkaariportaat on kirjoitettu kevyesti. Kuin hipaisemalla. Niin syntyy vakuuttavaa kuvaa miehestä, jonka elämässä ei ole erityisiä sankariaineksia.

Weseliuksen katse on ajan ilmiöiden suhteen tarkka oli kyse sitten Malminkartanon portaista, vanhustenhoidosta, ensiapuosaston nimetyistä muovimukeista tai soihtukulkueista.



”Kulkueen molemmin puolin seisovat poliisit kuin hyväntahtoiset puut ja turvaavat marssijoiden rauhaa ja vapautta.”

Teoksen lopussa Egon vähän hurjistuu. Se suotakoon hänelle. Sateenkaariportaat Turhautuneen, keski-ikäisen miehen hapuilu epämääräisen minuutensa ja identiteettinsä kanssa ei kuulosta kaikkein tuoreimmalta lähtökohdalta, mutta tämä romaani on sitä! Kiitos Weseliuksen upean kielen ja mielen tajun, Sateenkaariportaat on vaikuttava ja erityislaatuinen romaani, joka kuvaa nykyaikaa monisävyisesti ja monitasoisesti, nerokkaasti portaalta toiselle kulkien, niin, että lukijan on välillä pysähdyttävä ottamaan suuntaa.

Juuri (vuorotellen sateenkaaren väreihin ja vuorotellen mustavalkoiseksi maalatut, todelliseen taideteokseen pohjautuvat) portaat nousevatkin teoksessa myös kiinnostavaksi symboliksi suuntien ja tasojen moninaisuudelle. Egon mukana kulkiessa kuljetaan myös kiinnostavissa teemoissa, kuten ääriliikkeissä ja ihmisissä niiden takana, niiden liepeillä, niiltä piilossa, ihmisissä ikkunoiden takana ja kadulla. Heidän väliinsä jää monenlaista tilaa niin tarinassa kuin kerronnassakin. Erityisesti loppupuolella teosta kuljetaan myös Karjalassa ja kuvitelmissa Karjalasta, tehdään matkaa, mutta en ole varma, päästäänkö Egon mukana perille oikein minnekään, voidaanko päästä.

Hieno kirja! Sateenkaariportaat Hienosti kirjoitettu, sivistynyt ja älykäs romaani.

Jostain syystä toivoin, että kirjan päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja olisi ollut päähenkilön ja pääasiallisen minäkertojan äiti, Vuosaaressa asuva karjalainen evakkomummo. Mutta ei, päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja on Egon, alkoholisoitunut ja kaikilla tavoilla harhaileva yliopisto-opettaja. Kirjassa tulee kyllä esiin, miksi hänet on valittu. Hahmo on uskottava ajoittaisessa ylimielisyydessään ja ärsyttävyydessäänkin.

Monesti yhteiskunnallisesti kantaa ottavat kirjat vanhenevat nopeasti, kun niiden kuvaamien ajankohtaisten tapahtumien ympärillä tapahtuu muutoksia. Weselius on rakentanut kannanottonsa ajankohtaisten tapahtumien varaan, mutta kuitenkin ajattomasti. Taidokasta.

Kirja on hyvin helsinkiläinen, vaikka sen aikana käydään myös Unkarissa ja Laatokan Karjalassa. Useampi luku alkaa jonkun Helsingin kadunnimen taustoittamisella. Tietoa ja taustoja teoksessa riittää, kuinkas muutenkaan, kun minäkertoja on sivistynyt mies. On jopa lähdeviitteitä. Sateenkaariportaat Pidän tosi paljon Weseliuksen kirjoitustyylistä! Tympeänä yhteiskuntatieteilijänä löysin tästä kyllä paljon samastumiskohtia ja varsinkin päähenkilön konffaesitys Budapestissä oli kyllä todella realistinen. Alkoholismi tässä tuntui aika rasittavalta, mutta se on aihe josta olen lukenut tosi paljon ja johon harvoin tuntuu löytyvän mitään uutta näkökulmaa. Sateenkaariportaat Rakastuin Weseliuksen kielenkäyttöön. Egon ei ollut päähenkilönä lempparini, mutta toi tarinaan mielenkiintoisen perspektiivin. Monta kiinnostavaa ajatusta elämästä, kuolemasta ja portaista, jotka joku maalaa aina uudelleen peittääkseen sateenkaarevan taideteoksen, jolla ei missään nimessä ole mitään tekemistä pride-liikkeen kanssa. Sateenkaariportaat

Sateenkaariportaat on romaani miehen rooleista, naisvihasta, ääriliikkeiden noususta, värien muuttumisesta ja kunnian katoavaisuudesta.

Egon on mies, joka ei haluaisi uskoa peilinsä kertovan totuutta. Myös muu todellisuus tuntuu sarjalta epäonnistumisia. Egon opettaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa, juo liikaa, pitää huolta vuoteenomasta äidistään ja yrittää säilyttää kontaktin aikuiseen poikaansa. Hän tuntee surua, josta ei saa otetta, ja ärtymystä, joka on aina turrutettavissa.

Kaiken ympärille levittäytyy Helsinki lämpimine elokuisine öineen, oikullisine talvineen ja portaineen, jotka on maalattu sateenkaaren väreihin mutta jotka joku käy aina uudestaan maalaamassa mustavalkoisiksi.

Hanna Weseliuksen palkittu esikoisromaani Alma! keräsi kiitosta mm. omintakeisesta äänestä ja vahvasta aiheesta. Sateenkaariportailla Weselius vahvistaa näyttönsä kirjallisena taiturina. Sateenkaariportaat

Taitavasti kirjoitettu, taitavasti rakennettu romaani Egonista, tympeästä keski-ikäisestä yliopistonlehtorista, joka on sekä yhteyskunnasta että läheisimmistään erilleen ajautunut (vai ajanut?) alkoholisti. Egonin elämä on kaventunut ympäröivän maailmanmenon vastaiseksi narinaksi, ja tätä narinaa on luettavissa yli 300 sivun ajan. Paikoitellen - eikä ollenkaan jouhevasti vaan lukijan aina hetkellisesti hämäten - kertoja saattaa vaihtua Egonin äidiksi tai kaikkitietäväksi ulkopuoliseksi.

Minä en oikein saanut kiinni, mikä oli tämän kirjan pointti, enkä sille anna kahta tähteä enempää vaikka sen teknisen sanataituruuden tunnustankin. Tosin sanavalinnat ja pienimuotoiset väliluennot olivat selkeästi enemmän Weseliusta kuin Egonia. Rakennekin oli mielestäni sekava, ja kirjan päättävän Karjala-episodin merkitys ei kiinnittynyt mielessäni mihinkään. Sitäkin jäin pohtimaan, miksi tämä tarina piti kertoa, ja miksi juuri Egonin henkilöhahmon kautta?

Sateenkaariportaat Tämä on kirja, joka varmastikin jakaa mielipiteet, mutta minä tykkäsin isosti - huolimatta siitä, että vastenmielinen on paras sana kuvaamaan Egonia, kirjan alkoholia lipittävää ja naisia vihaavaa päähenkilöä.

Ihastuin Weseliuksen taidokkaaseen kieleen, oivaltaviin huomioihin Helsingistä, maailmasta, ihmisistä ja aikamme ilmiöistä, tietoiskuihin, joiden aiheet vaihtelivat ankeriaan elinkaaresta Dorothea Langen vuonna 1936 ottamiin valokuviin ja palliatiivisesta hoidosta Karjalan sinisiin ikkunanpuitteisiin. Tiedonjano ja uteliaisuus heräsivät niin, että ikinä ennen en ole kirjaa lukiessani googletellut yhtä ahkerasti kuin nyt.

Merkillinen, älykäs, paikoin aivot nyrjäyttävä, kerrassaan kiehtova teos! Lukunäyte sivulta 32:

Minulla ei ole tyttäriä, jotka voisivat olla pitämättä minusta. Mutta minun poikani, ainoani, on pitämättä minusta sitäkin enemmän. En tiedä, milloin pitämättömyys alkoi, ehkä joskus kun pikku hutikassa hänen loputtomaan kiehnäämiseensä ärsyyntyneenä annostelin hänelle kahvia ja sokeria niin reilulla kädellä että hän alkoi itkeä, tai ehkä silloin kun ripsautin häntä muutaman kerran kevyesti koivurisulla pakaroille. En minä muista. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.

Tuosta saisikin oivallisen sloganin kaupungin kotihoidon palveluille.

Pojalle äiti on eri juttu kuin tyttärelle. Tytär voi vielä jotenkuten alistua väistämättömään samanlaisuuteensa äitinsä kanssa ja saavuttaa itsehyväksynnän, jos on järkeä päähän annettu, mutta pojalle äiti on samanlaisuudessaan vieras, mahdollinen yhdennäköisyys kammottavaa, ja varsinkin äidin kypsä seksuaalisuus, niin, no.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 49: kirja on julkaistu vuonna 2021. Sateenkaariportaat Kaunis ja oivaltava kieli ei riittänyt kantamaan juonettomuutta ja inhottavaa päähenkilöä. Tuoreudestaan huolimatta lukuinto lophahti usein. Mielenkiintoiset tietoiskut jäivät lähinnä hajatelmiksi. En saanut tästä kiinni, mutta näen viehätyksen. Sateenkaariportaat Sateenkaariportaat on ainakin kaikkea tätä: taitava, monikerroksinen, paljon sanova, kiinnostava, kysymyksiä herättävä, palasista koostuva, palasista koostumaton, taiteellinen, poliittinen, omaleimainen, outo ja nopealukuinen, vaikka välillä teksti tuntuu hitaalta.

Haluan sanoa, että pidin kirjasta. Ja pidinkin. Pidin kaikesta siitä mitä kirja sanoi, mitä asioita se kommentoi. Ääriliikkeiden nousua ja poliisin suuojelua heidän yllään, homovihaa Venäjällä (ja muualla), ihmisten ja kirjallisuuden välistä suhdetta. Lukeeko kukaan enää edes kirjoja? Kirja kommentoi rohkeasti lukemattomia asioita tästä hetkestä ja myös menneistä. Näitä asioita pitäisi nostaa vielä enemmän esiin!

Pidin myös siitä, miten kirja häkellyttää ja jättää kysymyksiä lukijalle. Onko kirjan päähenkilö Egon vain misogynistinen juoppo vai onko elämä koulinut häntä kovin ottein ja tuhonnut mahdollisuuden rakentaviin ihmissuhteisiin vai kuvastaako naisten inhosävyinen kuvaus hänen seksuaalisuuttaan? Onko kaiken takana vain vaikea äitisuhde?

Mutta samaan aikaan kirja hämmensi myös tavalla, joka etäännytti ja teki lukemisesta vaikeaa. Mietin mikä kirjan ydin on vai onko sitä? Tarvitseeko olla? Ehkä ei, mutta koska en löytänyt sitä, kävi minulle lukijana niin, että innokkaasti lukemani alun jälkeen vauhti hidastui ja kiinnostus alkoi lopahdella. Mietin mitä kirja yrittää sanoa ja mihin tässä päädytään, vai päädytäänkö mihinkään. Kirjan alkuun ihastuttanut runsaus alkoi puuduttaa ja toivoin, että sivuja olisi ollut vähemmän. Turhauduin.

Kirja oli hieno, mutta sen poukkoileva tyyli teki siitä myös haastavan luettavan, koska kiinnostus ei meinannut pysyä yllä ja kantaa loppuun asti. Ehkä kirjan tyyli taipui omaan makuuni lopulta liian hienoksi, taiteelliseksi ja erikoiseksi.

Kirjailijan esikoisteos Alma! teki aikoinaan suuren vaikutuksen ja olen vähän pettynyt, ettei toinen teos ollut minulle yhtä suuri lukukokemus. Sateenkaariportaat Sateenkaariportaat on merkillinen teos, jossa seurataan epäsympaattisen helsinkiläisen valtiotieteilijän Egonin elämää. Ajelehtivan päähenkilönsä avulla Weselius saa kerrottua muutamankin faktan Helsingistä ja maailmasta ympärillämme. Aluksi nämä tietoiskut hämmensivät, mutta Weselius luo taidokkaasti romaanitaideteoksen, joka on aikamme kuva - ei ylevä, vaan lähinnä irvokas.

Tietoiskut liikkuvat laajalla skaalalla ympäri maailman, eri aikakausissa ja historian raaoissa tai vähemmän raaoissa faktoissa. Weselius keinahtelee todellisuudesta ja ajasta toiseen ja alun hämmennyksen jälkeen keinahtelin kiinnostuneena ja ihastuneena mukana. Kuva Egonista on luotaantyöntävä ja nuhjuinen. Kuva ajastamme ja historian tapahtumista on illuusioton. Weselius kirjoittaa taitavasti ja omaperäisesti tavoittaen sen, mikä liikkuu ajassa. Terävä ja taidokas romaani, jonka kukin lukija kokee omalla tavallaan. Ehkä jonkun tietoiskun olisi voinut jättää pois, mutta romaanin loppuhuipennus on huikea. Sateenkaariportaat